Lunnikoira
Lunnikoira on Pohjois-Norjasta Lofoottien saarilta kotoisin oleva pieni pystykorva, jota on käytetty lunnilintujen metsästykseen. Lunnikoirat noutivat lunneja ja niiden munia jyrkiltä kallionkielekkeiltä ja tämä vaati äärimmäistä ketteryyttä ja periksiantamattomuutta. 1800-luvun lopulla lunnien pyytäminen verkoilla yleisteistyi ja lunnikoirat alkoivat vähitellen menettää merkityksensä metsätyskoirina. Nykyään lunnikoirat toimivatkin lähinnä seurakoirina, joskin muutamia yksilöitä on hyödynnetty Pohjois-Norjassa lähes alkuperäisen kaltaisissa tehtävissä keräämässä lentokenttien ympäristöstä lentoliikennettä häiritsevien lokkien munia.
Lunnikoirilla on monia erityispiirteitä, jotka ovat helpottaneet sen työskentelyä jyrkillä kallioilla veden äärellä. Sillä on kaikissa tassuissa kuusi varvasta, jotka helpottavat kiipeilyä. Se on äärimmäisen notkea ja sen lapojen lihakset ja jänteet ovat niin joustavat, että koira pystyy levittämään eturaajansa sivulle. Ylimmän niskanikaman liitos on puolestaan niin joustava, että koira pystyy taivuttamaan päätään taaksepäin niin, että kuono miltei koskettaa selkää. Lunnikoira pystyy myös sulkemaan korvansa siten, ettei niihin mene vettä ja hiekkaa.
Lunnikoira on hyvin harvinainen rotu, joka on meinannut historiansa aikana kuolla sukupuuttoon penikkatautiepidemioiden levittyä maailmansotien aikana muutenkin jo pienentyneeseen koirakantaan. Lunnikoiria on koko maailmassa n. 1500-2000 yksilöä, joista suurin osa rodun kotimaassa Norjassa. Hankkiessasi lunnikoiran et osta vain koiraa, vaan palan norjalaista kulttuuriperintöä.
Lunnikoira on luonteeltaan iloinen, valpas ja sosiaalinen. Se viihtyy mielellään ihmisten seurassa, mutta sillä ei ole juurikaan miellyttämisenhalua, joten se ei ole paras mahdollinen harrastuskoira etenkään tavoitteellisempaan harrastamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lunnikoiran kanssa voisi harrastaa. Itse olen harrastanut koirieni kanssa agilitya, tokoa ja rallytokoa ja myös kilpaillut kaikkien lunnikoirieni kanssa agilityssa. Lunnikoiran kanssa harrastaminen vaatii kuitenkin huumorintajua, pitkäjänteisyyttä ja malttia sekä kekseliäisyyttä koiran motivoinnissa. Lunnikoira ei yleensä kestä toistoja, vaan menettää liiallisten toistojen myötä vähäisenkin mielenkiintonsa opetettavaan asiaan, mikä myös aiheuttaa haastetta koulutuksessa.
Lunnikoirat ovat yleensä kohtuullisen haukkuherkkiä ja mielellään hälyttävät omalaatuisella haukullaan esimerkiksi pihan lähellä liikkuvista kulkijoista tai lenkillä huomaamistaan erikoisista asioista. Lunnikoirat eivät kuitenkaan yleensä ole mikään huvin vuoksi räksyttäjiä, vaan haukkumiselle on aina jokin syy.
Lunnikoira on pienestä koostaan huolimatta reipas lenkkikaveri, jolla on säänkestävä helppohoitoinen turkki.
Intestinaali lymfangiektasia
Lunnikoira on kohtuullisen terve rotu muuten, mutta rodussa ilmenee intestinaalia lymfangiektasiaa (IL) eli "lunnikoirasyndroomaa". Intestinaali tarkoittaa suoleen liittyvää ja lymfangiektasia imusuonten imunestetungosta. Kyseessä on siis suoliston imusuoniston toimintahäiriö. Lymfangiektasiassa suoliston imusuonten alueella syntyvän imunestetungoksen seurauksena suoliston limakalvot vahingoittuvat ja ravinnon sisältämä rasva pilkkoutuu, mutta se ei imeydy. Valkuaisaineita sekä vitamiineja ja hivenaineita pääsee vuotamaan takaisin suolenonteloon tungoksen rikkomien imusuonten seinämien kautta. Tästä seuraa rasvahappojen, valkuaisaineiden, vitamiinien ja hivenaineiden puutostila ja ruoansulatuskanavaan kehittyy ärsytystila. Intestinaali lymfangiektasia voi olla piilevä, ajoittainen tai äkillinen. Sairauden ilmenemistavasta riippumatta lymfangiektasiaan sairastuneelle koiralle on vaikea antaa ennustetta. Sairaudesta ei voi parantua, mutta se voi säilyä oikeanlaisella hoidolla pitkäänkin oireettomana ja lymfangiektasiaan sairastunut koira voi hyvin elää normaalimittaisen elämän, vaikka sairaus olisikin alkanut äkillisenä ja voimakkaana. Äkillinen lymfangiektasia voi kuitenkin johtaa myös hyvin nopeasti koiran kuolemaan. Lymfangiektasiapotilas tarvitsee aina eläinlääkärin hoitoa. Sairauden hoidossa myös oikeanlainen ruokinta on tärkeässä roolissa.
IL:n oireita ovat mm. ripuli, oksentelu, askites, vatsakivut ruokahaluttomuus, väsymys, lisääntynyt juominen, kuiva eloton turkki, laihtuminen ja lihasten kuihtuminen.
Liian rasvainen ruoka ja stressi voivat edesauttaa IL:n puhkeamista. Vähärasvaisuus, mahdollisimman hyvä sulavuus sekä ravinnon korkea biologinen arvo ovat hyviä peruspilareita terveenkin lunnikoiran ruokinnassa, koska oikealla ruokinnalla voidaan todennäköisesti vähentää riskiä sairastua intestinaaliin lymfangiektasiaan. Liiallista stressiä on hyvä välttää, mutta on kuitenkin yksilöstä kiinni, mitkä tilanteet koira kokee stressaaviksi.
Lisää tietoa rodusta ja rotumääritelmän löydät Suomen Lunnikoirayhdistyksen sivuilta.